Siirry sisältöön

Porvoon kolmas valofestivaali 11.–13.2. vie katsojan seikkailemaan maan ja taivaan välille

Valofestivaali Porvoon valot järjestetään kolmannen kerran helmikuisena viikonloppuna. Valofestivaali toteutetaan tänä vuonna 11.–13.2. klo 18–21.

Porvoon valojen yhdeksän upeaa teosta kietoutuvat temaattisesti maan ja taivaan väliin. Kaikki teokset ovat ulkotiloissa. Osallistujia muistutetaan säilyttämään turvavälit sekä osallistumaan vain terveenä. Kyseessä ei ole varsinainen yleisötilaisuus, vaan hajallaan oleviin kohteisiin voi tutustua omatoimisesti.

– Porvoon valot -festivaali järjestetään jälleen kerran rajoitusten vallitessa ja se asettaa festivaalille omat haasteensa. Uskomme kuitenkin, että festivaalia odotetaan ja siihen osallistutaan hyvillä mielin. Kaunis kaupunkimme on mahtava alusta valoteoksille ja kohteita on kiva kiertää vaikka koko perheen voimin, tapahtumasuunnittelija Katarina Broas Porvoon kaupungilta kertoo.

Tuomikirkon teoksen toteutuksesta vastaa tänä vuonna mediataiteilija Artturi Elovirran luotsaama Jokojo Oy. Teos vie katsojan avaruusmaisiin tunnelmiin Kai Tuomisen sävellyksen siivittämänä.

Vanhassa Porvoossa nähdään Tales from Frontiers, joka on paikallisten taiteilijoiden toteuttama teos. Vuonna 2016 valmistunut Tales from Frontiers on kaupunki-installaatio, jonka elementteinä ovat julkisivuprojisointi ja äänimaisema. Teoksen kuvasto muuntuu valojen, varjojen, sävyjen virratessa. Ovatko nämä merkkejä muinaisesta elämästä tai kadonneesta kielestä, näkymiä sodan raunioilta, vaiko tuntemattomilta planeetoilta? Kun havaitsemme ympäristöä, tarkennammeko kokonaisuuteen vai yksityiskohtiin? Tales from Frontiers kutsuu katsojat luomaan omia tulkintojaan. Teoksen tekijöinä on Jarmo Vellonen, Marikki Hakola, Jone Takamäki ja hiljattain edesmennyt porvoolainen Epa Tamminen. Teos pyörii Raatihuoneentorilla tauotta.

Runo Hotel Porvoon äärellä nostetaan esiin porvoolaista urheiluperinnettä. 1920-luvulla porvoolaiset intoutuivat urheilemaan ja uusia yhdistyksiä perustettiin ahkerasti. Kaupunkilaiset liikkuivat, niin kesällä kuin talvella ja se näkyy teoksen arkistokuvissa. Moni muistaa myös sen, että Runo-hotellissa sijaitsi pitkään liikuntatoimen toimistot, joten rakennuksen historiassa on urheilu ollut keskeinen osa. Teoksen toteutuksesta vastaa Jokojo Oy, mutta arkistomateriaalit on tuotettu yhdessä Porvoon museon kanssa.

OP Itä-Uusimaa täyttää tänä vuonna 110 vuotta ja OP-ryhmä 120 vuotta. Juhlan kunniaksi Rauhankadun päärakennus valaistaan näyttävästi. Toteutuksesta vastaa AV-Capital.

Runebergin puistikossa raikuu mystinen sirkusmusiikki ja puistikossa voit kohdata mitä kummallisimpia tanssijoita tuonelasta. Tunnelma on kuin toisesta maailmasta, kiehtova ja absurdi. Teos toteutetaan yhteistyössä Taidetehtaan tanssikoulun kanssa.

Kävelysillan valoteos puetaan viikonlopun kunniaksi uudella ohjelmoinnilla, jossa näkyy teema magneettinen siirtymä. Ohjelmoinnista vastaa Samuel Mäki-Kerttula.

Taidetehtaalla nähdään taiteilijaduo Broas & Nybergin audiovisuaalinen valoveistos Ljuslunga II, joka ottaa lähtökohdakseen fotosynteesin – luonnon lumoavan prosessin, jossa valo muuttuu materiaksi ja jossa elämälle välttämätöntä happea syntyy.

Wileniuksen telakan läheisyydessä katse nousee kirjaimellisesti ylös ilmaan, kun Mikko Kiviharjun teos hämmästyttää kolmiulotteisuudellaan.

Matka jatkuu Kokonniemen laskettelukeskukseen, joka on tämän vuoden festivaalin toiminnallinen kohde. Alueella on Sun Effectsin toteuttama valoteos, joka näkyy kauas. Alueella on hauska koko perheen valolabyrintti koronaturvallisesti. Mikäli rajoitukset sen festivaalin aikana sallivat, on alueella myös ravintolapalveluja ulkotiloissa.

Seuraa festivaalin Instagramtiliä @Porvoon_valot ja tägää tunnelmia festivaalilta.

Kehotamme kaikkia vierailijoita välttämään tungosta ja pitämään etäisyyttä. Suosittelemme liikkumista perhekunnittain. Jos sinulla on lieviäkin flunssan oireita, pysythän kotona. Maskin käyttö on suositeltavaa.