Siirry sisältöön
Joulupukki ja Porvoon ranta-aitat

Porvoo on Joulupukin hyvän tahdon kaupunki

Joulupukki on aito hyvän tahdon ja antamisen symboli maailmanlaajuisesti. Hän säteilee lämpöä ja herättää luottamusta. Joulupukki ystävystyy kaikkien kanssa ja kohtelee kaikkia ihmisiä ja eläimiä tasapuolisesti. Joulun hengessä on kyse myötätunnosta, rakkaudesta ja anteliaisuudesta, jotka tuovat ihmiset yhteen.


Joulu on ennen kaikkea hyväntahtoista iloisen tunnelman ja yhdessäolon aikaa. Joulu on myös mahdollisuus luoda jotain todella erityistä ja yllättävää. Mielestäni Porvoon joulussa kiteytyy hyvä tahto, ihana ja erityinen tunnelma, joista kannattaa tulla nauttimaan niin läheltä ja kuin pidemmänkin matkan päästä.
 
Toivottavasti tapaamme Porvoossa, Joulupukin Hyvän tahdon kaupungissa

Porvoo on Joulupukin hyvän tahdon kaupunki. Porvoossa joulun aika on yksi vuoden lumoavimpia sesonkeja ja kaupunki täyttyy aivan erityisestä tunnelmasta, tuoksuista, mauista ja tapahtumista, joita tullaan aistimaan läheltä ja kaukaa.

Porvoossa hyvän tahdon kaupungin tematiikka näkyy ympäri vuoden tarjolla olevissa tapahtumissa, jotka ovat avoimia kaikille ja niihin on ilmaista osallistua. Muun muassa Porvoon Joulutori marras-joulukuussa, Porvoon Valot helmikuussa ja Porvoon Jokikarnevaali elokuussa ovat kaikille avoimia tapahtumia, joiden avulla Porvoossa levitetään hyvää mieltä niin asukkaille kuin vierailijoillekin.

Visit Porvoo ja Santa Claus Finland haluavat yhdessä levittää joulun sanomaa ja syvennetyn kumppanuuden myötä myös porvoolaiset yritykset ovat voineet liittyä Joulupukin kumppanitoimijoiksi. Yhteistyön myötä kumppaniyritykset ovat kehittäneet palveluita, jotka saavat käyttää Joulupukkimerkkiä. Joulupukin merkillä, kuvilla ja tarinoilla varustetut tuotteet ja palvelut ovat Joulupukin itse valitsemia. Ne on aina tuotettu suurella huolellisuudella antamaan hyvää mieltä ja iloa.

Porvoon ja Santa Claus Finlandin yhteistyötä kehitetään pitkäjänteisesti. Paikallisten kumppanitoimijoiden avulla luodaan niin kotimaisille kuin kansainvälisillekin kävijöille suunnattuja palvelukokonaisuuksia, joiden ansiosta Porvooseen halutaan tulla ja täällä halutaan viipyä pidempään.

Fredrik Flodbåt on Porvoon oma tonttu

Porvoolla on myös ihan oma tonttu, Fredrik Flodbåt. Fredde seilasi kauppalaivan kyydissä jokea ylävirtaan useamman sataa vuotta sitten ja ihastui maisemaan niin, että hyppäsi laivan kyydistä ja asettui asumaan pieneen punaiseen ranta-aittaan.

Fredden koko tarinan löydät hänen omalta sivultaan:

Porvoon oma tonttu

Miten käyttää hyvän tahdon kaupunki -viestiä yrityksen markkinoinnissa?

Jokainen yritys Porvoossa voi omassa viestinnässään nostaa esiin, että yrityksen tarjoamat palvelut ja tuotteet ovat saatavilla Porvoossa, Joulupukin hyvän tahdon kaupungissa.

Huomioithan kuitenkin, että Joulupukkimerkki ja Joulupukkivalokuvat ovat rekisteröityjä tavaramerkkejä ja niiden käyttö edellyttää kumppanuutta Santa Claus Finlandin kanssa.

Joulupukin kumppaniksi?

Halusitpa luoda konsepteja, markkinoida palveluita, lisätä myyntiä, levittää joulun iloa tai luoda ikimuistoisen elämyksen asiakkaillesi, on Joulupukki tähän täydellinen kumppani. Joulupukin kumppanina voit hyödyntää maailman tunnetuinta hahmoa, sen luomia positiivisia tunteita ja hyvää tahtoa ja tehdä pysyvän vaikutuksen keneen tahansa. Lisää tietoja kumppanuudesta saat Santa Claus Finlandilta, petri.paarnio@santaclauslicensing.fi

Joulupukki, ranta-aitat ja hyvän tahdon kaupunki-sinetti