Birgitta Palmqvist
Porvoo on ihan älyttömän hieno ruokakaupunki! Toimin matkailuoppaana ja ihmiset haluavat usein vinkkejä hyvistä ravintoloista ja kahviloista. On hirveän vaikea laittaa eri paikkoja minkäänlaiseen järjestykseen, sillä hyviä vaihtoehtoja on niin monia. Kun menen lounaalle tai päivälliselle, yritän valita vähän erilaisia paikkoja. Joskus suuntaan teollisuusalueelle tai vaikka paikallisten autotalojen lounasravintoloihin. Aina saan hyvää ruokaa. Porvoon ravintolat ja ruokakulttuuri kiinnostavat matkailijoita. Olen jo vuosia vetänyt ruokareissuja, joilla kierrämme 3,5 tunnin ajan syömässä alkupalaa yhdessä, pääruokaa toisessa ja jälkiruokaa kolmannessa paikassa. Matkan varrella ja pöydän äärellä kerron ruokatarinoita Porvoosta. Ruokakohteista oli vaikea valita kolmea parasta, mutta tässä ovat suositukseni.
Tarinoiden Tee- ja Kahvihuone Helmi
Helmi-kahvila on lähes instituutio Vanhassa Porvoossa. Tämä on matkailijoille se ykkönen.
Kahvilan jokaisessa huoneessa on oma tarinansa. Yhdessä kerrotaan Runebergistä, toisessa Porvoon valtiopäivistä vuonna 1809 ja kolmannessa kuvataan restaurointia. Kahvilan tuotteet ovat erinomaiset, teevalikoima laaja ja taustalla soi vanha ranskalainen musiikki. Yläkerran yksityistilaisuuksiin varattu salonki on niin kaunis. Kesällä teet, kahvit ja herkut voi nauttia myös pihalla.
Helmissä on kansainvälinen tunnelma. Täällä voi kuunnella eri maista tulleiden turistien tarinoita.
Boheemi Aatos Café
Aatos Cafén tunnelma on rento ja jotenkin erilainen. Täällä käy paljon porvoolaisia vakioasiakkaita: äitejä lapsineen, etätyöntekijöitä tietokoneineen ja paikallisia taiteilijoita ripustamassa seinille teoksiaan.
Käyn Aatos Caféssa usein erilaisissa tapahtumissa ja minusta paikka on aina niin ihana. Jollain tavalla minusta tuntuu siltä kuin tekisin vastuullisen teon, kun syön Aatos Cafén kasvislounasta kierrätetyistä astioista, entisen elokuvateatterin tiloissa. On säväyttävää katsella samalla taidetta seinillä.
Kun Aatos Café perustettiin, moni sanoi, ettei se menesty, koska se on niin kaukana keskustasta. Eihän se ole kaukana ollenkaan!
Suosittelen tutustumaan, siellä on sellaista omanlaista henkeä.
Tuore tulokas Bistro Mestari
Bistro Mestari on Porvoon ravintolakattauksen uusimpia tulokkaita. Ruoka on hyvää ja maukasta ja menu poikkeaa muista. Bistro Mestarista saa vaikka wieninleikettä vasikanlihasta ja pyttipannua kokolihasta dijonsinapilla. Ei tällaista ruokaa saa mistään muualta!
Palvelu on ystävällistä ja tunnelma mutkaton. Uskon, että tästä ravintolasta tulee minun ja monen ystäväni suosikki.
Kokeile myös
Kun Vanhaan Porvooseen, tuomiokirkon viereen, nousi 70-luvulla kauan odotettu ravintola, Vanha Laamanni, siitä tuli nopeasti suosittu. 1700-luvun hirsitaloon perustettuun, kustavilaistyyliin sisustettuun ravintolaan tultiin kauempaakin. Se oli matkailijoiden ykköspaikka.
Samalle paikalle nousi vuonna 2019 Ravintola Salt. Rakastan sitä, miten he saivat yhdistettyä uutta ja vanhaa ja luotua rennon tunnelman ravintolaan. Ruoka on herkullista ja tarjolla on jaettaviakin annoksia, mikä on minusta aivan ihanaa.