Fredden tarina
Lue tästä Fredden tarina ja miten hän päätyi Porvooseen.
Haluatko pysyä ajantasalla Porvoon tapahtumista ja matkailutarjonnasta, tilaa uutiskirjeemme.
Joulunaikaan 2024 Fredde-tonttu on keksinyt piiloutua erilaisiin yllättäviin paikkoihin ympäri Porvoon seutua. Tänä vuonna hän ei kuitenkaan halua jäädä piiloon, vaan toivoo, että saisi antaa juuri Sinulle hyvän tahdon sadun lahjan!
Oletko nähnyt Porvoossa elefantin korvan ikkunassa? Minä olen. Ai, missä? No, Fredrikan ikkunapuutarhassa. Tässä talossa, kauan sitten. Täällä näin myös yön prinsessan ja jättipeikonlehden. Ne olivat hurjan hienoja huonekasveja, joita Fredrika hoiti suurella rakkaudella. Hän keräsi kukkien siemeniä ja sai lahjaksi pistokkaita, joista hän kasvatti uusia kasveja. Hän sai kasvit kukoistamaan ja kukkimaan.
Hän oli oikea kasvien, kukkien ja puiden haltiatar.
Eräänä syksynä meinasi käydä köpelösti. Fredrika oli kerännyt kukkien siemeniä, jotta voisi istuttaa ne ulos seuraavana keväänä. Hän laittoi siemenet puiseen kuppiin ja vei ne viileään huoneeseen, kukkakammariin. Huoneessa oli myös harvinaisten etelässä kasvavien kasvien siemeniä ja sipuleita, joita hänen poikansa olivat tuoneet tuliaisina Italiasta saakka.
Fredrikan miehellä, runoilija Johan Ludvig Runebergillä oli lemmikkinä hiiri, jota runoilija ruokki ja jutteli sille mukavia.
Yhtenä yönä hiiri oli päässyt livahtamaan kukkakammariin. Satuin juuri silloin kulkemaan talon ohi ja kuulin, kuinka joku liikkui kukkahuoneessa. Minulla on erittäin hyvä kuulo.
Kurkistin ikkunasta sisään ja mitä! Hiiri oli syömässä Fredrikan kukkien siemeniä. Juoksin nopeasti Fredrikan makuuhuoneen ikkunan taakse ja koputin ikkunaan niin lujaa, että Fredrika heräisi. Mutta vaikka kuinka nakutin ja jyskytin, Fredrika vain nukkui sikeästi. Mikä nyt neuvoksi? Kohta hiiri olisi syönyt kaikki siemenet.
Silloin muistin, että talossa on ullakko. Ullakolle pääsin pienestä kolosta, jonka vain minä tiesin. Ullakolta kapusin puisia rappusia alas asuntoon.
Kiiruhdin. Menin Fredrikan sängyn viereen ja kuiskutin varovasti hänen korvaansa. En ollut koskaan aikaisemmin näyttäytynyt ihmiselle, mutta nyt oli hätätilanne. Oli pakko! Siemenet olivat vaarassa tuhoutua.
Kesti hetken ennen kuin Fredrika heräsi. ”Mitä? Kuka puhui?” hän sanoi.
Hän hieroi silmiään, katsoi minua, nipisti itseään poskesta, katsoi minua uudestaan, hieroi silmiään taas ja sanoi: ”Nukunko minä vielä? Sängyssäni on . . . tonttu. . . Tonttu! Onko tämä unta?”
Esittelin nopeasti itseni ja kerroin, miksi hänet herätin. Viisas nainen kun oli, hän ymmärsi heti tilanteen vakavuuden.
Fredrika kiiruhti kukkahuoneeseen. Onneksi hiiri ei ollut ehtinyt syömään kuppia tyhjäksi, suurin osa siemenistä pelastui.
Taisi olla Fredrika vihainen Runebergille, kun ei hän anna lemmikilleen tarpeeksi syötävää. Pienellä oli niin kova nälkä, että piti lähteä toiseen päähän taloa ruokaa etsimään.
Niin me tutustuimme ja ystävystyimme. Fredrika oli taitava leipuri ja kerran hän tarjosi minulle maistiaisen herkusta, jonka oli tehnyt. Siinä oli mantelia ja vadelmahilloa ja jokin vahva aromi, jota en tunnistanut; se oli parasta mitä olen koskaan maistanut. Kuulemma hänen miehensä piti siitä myös ja siksi sitä kutsutaan Runebergin tortuksi.
Fredrika antoi torttunsa reseptin minulle ja siitä päivästä lähtien olen kerännyt Fredrikan reseptejä pieneen kirjaan. Kirja on minulle todella tärkeä. Olen myös opetellut leipomaan.
Haluaisitko maistaa?