Siirry sisältöön
elokuva -

Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuva saa jatkoa, Porvoo yhteistyökumppanina

Joulukuussa 2021 ensi-iltansa saanut suosittu koko perheen elokuva Vinski ja näkymättömyyspulveri saa jatkoa. Jatko-osaa kuvataan osittain Porvoossa ja Porvoon kaupunki toimii yhtenä elokuvan yhteistyökumppaneista.

poika ja harmaatukkainen mieshenkilö

Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan on tähän mennessä nähnyt 102 000 katsojaa elokuvateattereissa ja se on vuoden katsotuin kotimainen elokuva. Elokuva sai viisi Jussi-ehdokkuutta.

Kansainvälinen perhe-elokuviin erikoistunut kanadalainen yhtiö on ostanut elokuvan maailman oikeudet ja elokuvan oikeudet on myyty jo useaan maahan. Elokuva on saanut lukuisia kutsuja kansainvälisille festivaaleille ja on tähän mennessä esitetty Saksassa, Iso-Britanniassa ja Norjassa. Esityksiä on tulossa mm. Tšekissä, Etelä-Koreassa, Italiassa ja Ruotsissa.

– Elokuvan tuottaman näkyvyyden lisäksi tuotanto tuotti Porvooseen konkreettisesti aluetaloudellisia vaikutuksia esimerkiksi majoituksen, ruokailujen ja tilavuokrien muodossa, kertoo Porvoon kaupungin matkailu- ja markkinointipäällikkö Sari Myllynen.

Kaupunki on viime vuosina panostanut yhteistyöhön tuotantoyhtiöiden kanssa.

 – Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan lisäksi mm. Onnela ja Hautalehto -sarjoja on kuvattu Porvoossa ja nämä tuotannot hyödyttävät sekä erilaisia toimijoita kaupungissa että toimivat vaikuttavana matkailumarkkinoinnin keinona.

Porvoon kaupunki on solminut Snapper Films Oy:n kanssa kumppanuuden, jonka kaupunki saa näkyvyyden sekä oikeuden hyödyntää elokuvaa markkinoinnissaan.

– Olemme iloisia, että yhteistyö Porvoon kaupungin kanssa jatkuu ja elokuvan jatko-osaa päästään tulevan vuoden sisällä kuvaamaan takaisin Porvooseen, toteaa Snapper Films Oy:n tuottaja Laura Salonen.

Aiheeseen liittyvät uutiset