Siirry sisältöön

Lyyti 26.6. Kulttuurilaivalla

  • 26.06.2025
  • 18:00 - 23:00
Osta liput
AIKATAULU

18:00 Ovet
20:00 Showtime
23:00 Alue suljetaan

Liput ovelta: 12/20/30 € (vähävaraiset/perus/kannatuslippu)
Ennakot alla olevasta linkistä

LYYTI

Kolme albumia julkaissut Lyyti on viime vuosina hurmannut yleisöjä ympäri Suomen häikäisevän yhtyeensä kanssa. Lyyti tunnetaan monen ikäisiä koskettavista kappaleistaan sekä eläväisestä esiintymisestään, joka herättää laulujen tarinat henkiin. Lyytin keikoilla niin riemukkaat kuin kipeätkin tunteet eletään yhdessä läpi itkun, naurun, tanssin ja yhteislaulun kautta.��Lyytin musiikissa puhuttelevat tekstit yhdistyvät loisteliaaseen soittoon ja tuotantoon. Palkitut kappaleet kuten Mihin voi soittaa? ja Ennätyshelteet ovat nousseet kuvaamaan nuoren sukupolven kokemusta epävarmaan maailmantilanteeseen kasvamisesta. Silti toivon löytäminen vaikka pohjamutaan uponneista siemenistä on Lyytin musiikin pohjimmainen sanoma.��Lyytin kiitetty kolmas albumi Nousussa taas on lumoava matka pohjalta kohti valoa. Albumi keräsi kolme Emma-ehdokkuutta, ja Ennätyshelteet-kappaleelle myönnettiin Juha Vainio -seuran ”Vuoden sanoitus” -palkinto.��”Harvoinpa sitä pääsee todistamaan konserttia, jota seuraa täysin haltioituneena, ihmeissään ja täynnä onnea.” Helsingin Sanomat 17.10.2021

Muita vastaavia tapahtumia