Siirry sisältöön

Taidenäyttely kavioiden kopinaa

  • 03.04.2024
  • 11:00 - 17:00

Kavioiden kopinaa taidenäyttelyssä kuvataan hevosta ja myös hevosen ja ihmisen suhdetta.

Hevosen rooli ihmiselle on moninainen, roolina voi olla työkaveri, urheilukumppani, runoratsu, ystävä tai eläin, jonka kauneutta voi vain ihailla. Espoolaiselle taiteilijana itseoppineelle Anna-Leena Liljeströmille hevosen merkitys on ollut kaikkea tuota. Hän on kuvannut erilaisilla tekniikoilla omaa elinikäistä suhdetta hevoseen. Näyttelyssä on esillä teoksia, jotka on toteutettu alkoholimusteella maalaten sekä monotypia tekniikalla. Molemmissa tyyleissä on sattumalla tärkeä merkitys ja lopputulos korostaa alati muuttuvaa liikettä.  Porvoolaisen kuvataiteilijan Eija Oksasen pronssiveistoksissa on kuvattu ihmisen ja hevosen suhdetta. Hevoseen eläimenä voi liittää ajatuksen vapaudesta, matkasta kohti tuntematonta, seikkailua. Historiallisesti hevosta on käytetty sotaratsuna tai rauhan viestin välittäjän matkaratsuna. Uniikeilla paikallaan olevilla keraamisilla hevosilla Eija Oksanen haluaa ilmentää myös eläimen ainutkertaisuutta yksilönä. Pääasiassa rakutekniikalla toteutetut keraamiset ovat muotokieleltään abstrahoituja, olennaista on hevosten erilainen pintarakenne ja väritys. Nämä tekevät jokaisesta hevosesta erilaisen.

Muita vastaavia tapahtumia