Siirry sisältöön

Hoedown feat. Tero Vesterinen, Paula Rautamaa

Vanhan Navetan ensimmäisen ”Kuokkafestin” avaa Hoedown vierainaan Tero Vesterinen ja Paula Rautamaa.
Vuonna 2002 ensimmäisen esiintymisensä tehnyt suomalaisen juurevan rytmimusiikin sanansaattaja, Hoedown-yhtye, saapuu esiintymään Vanhan navetan ylisille ma 12.6 ja ti 13.6, ja tuo mukanaan sinne myös yhtyeen ja yleisön iloksi Vesterinen Yhtyeineen -kokoonpanon laulajan ja karismaattisen johtohahmon, Tero Vesterisen, sekä Iron Country Sisters-yhtyeestä tutun, upeaäänisen Paula Rautamaan!
Maanantain konsertissa esiintyvät Hoedown, Tero Vesterinen ja Paula Paula Rautamaa.
Tiistaina tunnelmasilla ylisillä fiilistelevät Hoedown ja Tero Vesterinen.
Tiedossa on Hoedownin omien kappaleiden lisäksi tietysti myös yhtyeen omaksi sovittamiaan versioita huikeista juurimusiikin klassikoista. Hoedownin kera mainiot artistivieraat esittävät omia lempicoverkappaleitaan muun muassa Lynyrd Skynyrdiltä, Sheryl Crowlta, ja eiköhän jotain heidän omaakin tuotantoa tulla kuulemaan Hoedown-kuorrutuksella!
Kokoonpano:
Mika Kuokkanen laulu, kitara, piano
Jere Ijäs laulu,kitara, piano
Olli Haavisto pedal- ja lap steel-kitara, dobro
Jarmo Nikku kitara, mandoliini
Masa Maijanen basso
Topi Kurki rummut
Guests:
Paula Rautamaa: laulu ja kitara
Tero Vesterinen: laulu
Liput keikalle 35 €/pvä. Keikka alkaa molempina päivinä klo 19:30.
Alakerran ravintola auki klo 17 alkaen, auki myös keikan aikana. Ulkonakin voi syödä ja salakuunnella keikkaa 🙂
Burgeri:
200g luomu kyytön burgeripihvi, kotitekoinen briossisämpylä,
tryffelimajoneesi, tuoretomaattisalsa ja salaattia
Burgeri saatavana myös vegaanisella pihvillä, 18 €
Olut-bbq ribsit:
Grillatut porsaan babyribsit, Vanhan Navetan olut-BBQ-kastike, rapeaksi paahdettua bataattia, valkosipulimajoneesia, herkkusienellä täytetty tomaattigratiini, 25 €
Paahdetut perunat, friteerattua sipulia ja chipotlemajoneesia, 6 €
Lippu- ja pöytävaraukset: mail@vanhanavetta.fi tai 040 967 5789.
Vanha Navetta, Henttalantie 20, Porvoo

Muita vastaavia tapahtumia