Siirry sisältöön

Frans, Kihara @ Porvoon Kulttuurilaiva

FRANS
Porvoolainen laulaja-lauluntekijänä tunnettu FRANS julkaisi debyyttialbuminsa “The Alchemist” vuoden 2022 loppupuolella. Levyllä kuullaan artistin musiikillista skaalaa tanssittavasta skandipopista psykedeelisen utuisiin soundimaisemiin. Singlelohkaisut “Scars” ja “We don’t talk anymore” ylsivät YLE:n radiosoittolistoille.
Laulajana ja nokkamiehenä FRANS on vuosien varrella keikkailut Suomen ja Euroopan lisäksi Englannissa, USA:ssa ja jopa Australiassa. Vuonna 2014 hän siirtyi kokopäiväiseksi muusikoksi, jolloin hän myös osallistui The Voice Of Finland TV-ohjelmaan artistinimellä ”Lee Angel”.
Nykyään livekeikoilla kuullaan artistia, joka tulkitsee musiikkia huikealla äänialalla herkästi ja itsevarmasti. Soolokeikoilla FRANS säestää itseään sekä akustisella että sähkökitaralla, sähköpianolla ja looper-pedaalilla.
KIHARA
Juho ”Kihara” Pitkänen on porvoolaislähtöinen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä. Hän tekee omaa englanninkielistä musiikkia artistinimellä Kihara. Kiharan toinen pitkäsoitto julkaistiin joulukuussa 2022. Tämä ”Reaching For The Light” -niminen pitkäsoitto on saanut erittäin hyvän vastaanoton. Kiharan sähköisen rosoisessa musiikissa pääpaino on omakohtaisella tarinankerronnalla, jota tyylikäs kitarointi hienosti alleviivaa.
Aikataulu:
Ovet klo 18
Tapahtuma loppuu 22
Liput 10-20e varallisuuden mukaan
Tervetuloa!
Välkommen!
Welcome!
❤
Kulttuurilaivan turvallisen tilan ohjeistus:
Älä oleta sukupuolta, seksuaalisuutta, kansalaisuutta, sosioekonomista statusta, ikää tai terveydentilaa. Kunnioita henkilöiden omia nimiä ja identiteettejä.
Kunnioita toisen rajoja ja tilaa Älä kommentoi etenkään vieraiden ihmisten ulkonäköä tai kehoa. Pyydä koskemiseen lupa ja anna tilaa kun sitä pyydetään.
Älä käytä syrjivää tai loukkaavaa kieltä.
Älä tuota rasistista, seksististä, homofobista tai muuten loukkaavaa puhetta.
Ole vastuussa omasta toiminnastasi.
Jos saat palautetta käytöksestäsi, ota se vastaan avoimin mielin ja koita parantaa käytöstäsi

Muita vastaavia tapahtumia